tiistai 1. tammikuuta 2013

Tilastoautisti iskee taas


Aloitin tämän blogin pitämisen huhtikuussa 2011. Näin ollen nyt on mahdollista vertailla vuosien 2011 ja 2012 kolmen viimeisen neljänneksen blogimerkintämääriä. Näillä määrillä puolestaan on hyvin vahva korrelaatio floden määrään.

Kaaviosta huomaamme, että vuosi 2012 voittaa useimmat yksittäiset kuukaudet, mutta esimerkiksi huhti-, touko- ja elokuu jäivät vuoteen 2011 verrattuna floden osalta hiukan vajaiksi. Lopputulos onkin, että vuosi 2012 häviää kolmella viimeisellä neljänneksellään niukasti vuodelle 2011 blogimerkintöjen yhteenlasketussa määrässä.

Ero on kuitenkin niin pieni, ettei sitä voida pitää merkittävänä. On myös syytä huomata, että vuoden 2012 viimeisinä kuukausina floden määrä on ollut vuoteen 2011 verrattuna kasvava. Flodekulttuuri elää edelleen vahvasti; floden määrä ei ole vähentynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti