keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

tiistai 27. maaliskuuta 2012

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Ruutuja ja portaita


Totuuksia lampaista.


Ruudutusta.


Janitori väsyi portaisiin.


Pasi kisulla on asiaa.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kuvalaudan tytöt



Ajan rakenne on muuttunut




Floodaajien porsaanreikä

Haarukoijilla oli eilen satumaisen hyvä tuuri. Yritti mitä tahansa, niin aina osui. Janitoreja trollasi kuitenkin eeppisesti bannipoikkeuslistan ensimmäinen rivi, jossa on määritelty poikkeukseksi a*!*@*inet*, eli kaikki Soneran hostit, kunhan vain käyttäjän nick alkaa a:lla.


Bannipoikkeuslista.


Tutkimuksissani selvisi, että kyseinen poikkeus on asetettu jo 14.3., ja se on jäänyt listalle virheellisen poistoyrityksen vuoksi.