trek4 oli ensimmäinen trekkifloodaaja, ja varsinaisena seuraavana trekkiksenä hänen jälkeensä toimi trek7. Harva muistaa, että näiden kahden ajanjakson välillä floodasi myös trek5. Paljastan nyt trekkiarkistosta ainutlaatuisia loginpaloja, jotka nykyisin yliflodesuunnittelijana toimiva trek5 on ystävällisesti antanut käyttööni.
Vaikka nämä flodenpätkät ovat hyvin hajanaisia, ne antavat kuitenkin jonkinlaisen kuvan siitä, millaista trekkiflode oli keväällä ja kesällä 2009. mIRC:n logviewerillä logit oli helppo palauttaa alkuperäiseen ulkoasuunsa.

trek5 astuu areenalle. Mielenkiintoista on, että vaikka alunperin bannittu trek oli trek4, trek5 puhuu kuitenkin omista banneistaan. No, loppujen lopuksihan me trekit olemme hyvin kollektiivinen olemus. Hyvin tyypillistä alkuaikojen trekeille oli myös jatkuva oman kovuuden mainostus ja modejen uhmaaminen. Nickin näkyminen tässä logissa ei ole vahinko; se ei kahden vuoden jälkeen merkitse enää paljoakaan.

trek ei ole !kuviksella erityisen suosittu persoona.

trek vakuuttelee, että vain flode kiinnostaa. Huomaa myös babynekomeemu, Babyneko oli 2009 vielä suosituimpien obsessiotyttöjen joukossa. Tämä kuva kertoo myös, että termiä "flode" käytettiin jo yli kaksi vuotta sitten.

Kaikkein kovin on TASKIS. TASKIKSEN kovuuden vakuuttelu on nykyisin jäänyt hieman taka-alalle, mutta 2009 se oli vielä hyvin pinnalla oleva aihe meidän trekkien flodessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti