Olipa kerran koululuokka, jossa taiteiltiin ja askarreltiin kovalla touhulla hienoja taideteoksia. No, eiväthän ne läheskään kaikki oikeastaan kovin hienoja olleet, mutta opettaja oli luvannut, että ne kaikki pääsisivät silti hienoon taidenäyttelyyn, elleivät olisi aivan täydellistä sotkua.
Ja sitten koitti suuri taidenäyttelypäivä. Eihän sekään todellakaan mikään kummallinen päivä ollut, itse asiassa yleisönä olivat vain samaisen luokan oppilaat, mutta silti Jami ja Make hihkuivat innoissaan: "Jee, kattokaa! Meidän teokset pääsi näyttelyyn! Tossa on mun Splörö splurt -vesivärimaalaus!" Fiilis oli katossa, eikä sitä voinut latistaa mikään.
Oppilaat innostuivat touhusta niin paljon, että jotkut ripottelivat teoksiaan luokan seinälle jatkossakin, niin paljon ja niin kauan että opettajakin alkoi jo hiljalleen hermostua. Oli kuitenkin vaikea selvittää, kuka näitä teoksia luokkaan kylvi, joten opettajan oli edettävä hiljalleen muutamia vaihtoehtoja pois eliminoiden. Oppilaista tämä selvittely oli sekin tavattoman kiehtovaa.
Minä en ole opettaja eivätkä flodeejat oppilaitani, enkä myöskään koskaan kyllästy flodeen, vaikka se olisi hiukan paskaisempaakin. Silti !kuvalauta vaikuttaa toisinaan jossakin määrin samalta kuin pikku tarinani asettelu.
Tähän blogiin pääsy on joillekin olevinaan kova juttu, ja Wobotin ryöpsäyttäessä blogimerkinnän otsikon kanavalle alkaa usein flode. Silloinhan voi olla tilaisuus saada oma teos blogiin vaikkapa heti. Toivon tietysti hartaasti, etteivät läheskään kaikki floodaa blogiin pääsemisen toivossa. Silti on ilmeistä, että vaikka tämän blogin pitäisi olla vain arkisto, vaikuttaa se toisinaan floden määrään, ajankohtaan ja jopa laatuun melko voimakkaasti.
Haarukointi on tarina erikseen, mutta mielestäni sekin nivoutuu edelliseen jossakin määrin. Ei ole mikään salaisuus, että !kuvalaudalla haarukoin nykyään melko usein minä. Käytän toisinaan haarukoinnin tukena who-kyselyitä, jolloin näen heti hostijakauman avulla, mitä kannattaa seuraavaksi yrittää. Näin jäi tänäänkin yksi helsinki-hosti kiinni.
Välillä floodaaja kaipaa vähän jännitystä. Joku tykkää saada huomiota blogin avulla, joku taas tykkää siitä, että häntä vähän tökitään haarukalla. Mikäs siinä, onhan se mukava jos voin auttaa molemmilla tavoilla pikku flodeejaa tulemaan huomatuksi ja saamaan tunnustusta.
Toivon silti myös, että on edelleen myös niitä, jotka nauttivat itse floodaamisen prosessista ja flodekulttuurista yleisesti. Blogi on pelkkä flodekulttuurin apukeino, ei mikään pääasia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti