Iltasatu

No mutta Joni ja Make! Vieläkö te valvotte tähän aikaan? Taasko on tullut nautittua liikaa ee ässää? Eikö uni tuli silmään? No, trek-setä kertoo teille iltasadun eräästä eeppisesta epäonnistumisesta, te pikku korianterithan pidätte niin paljon näistä EBIN-jutuista...

Olipa kerran eräässä Idiotic Rage Culture -nimisen valtion anonyymissä prefektuurissa pieni hullujenhuone, johon oli koottu jos jonkinlaisia sekopäitä.

Koska hullujenhuone sijaitsi valtion anonyymissä osiossa, se oli siinä mielessä erikoinen, etteivät vangit koskaan nähneet toisiaan, eikä myöskään henkilökunta koskaan tavannut heitä. Henkilökunta koostui pelkistä vartijoista, joiden tehtävä oli pitää mielipuolet edes jotenkin kurissa.

Vartijat olivat vanhoja konkareita, jotka eivät vähästä hätkähtäneet. He olivat tottuneet joidenkin hullujenhuoneen vankien jatkuvaan, samaa toistavaan ulinaan. Kun joku vanki ulisi tauotta monta kymmentä minuuttia, vaiennettiin hullujenhuoneen kaikki vangit joksikin aikaa. Oli kuitenki tarkoitus, että vankien annettaisiin anonyymeistä selleistään käsin jutella keskenään, joten tätä ratkaisua ei useinkaan käytetty.

Sokkeloinen hullujenhuone koostui useista tunneleista, joiden varrella vankien sellit sijaitsivat. Oli tehty teknisesti helpoksi vaientaa kaikki vangit kerralla, mutta sokkelon anonyymin luonteen vuoksi oli hyvin vaikea vaientaa yksi tai useampi ulisija jättäen silti muille mahdollisuus keskustella. Tämä oli hullujenhuoneen vartijoille ainainen haaste, mutta rennon asenteensa ja hyvän tilannetajunsa ansiosta he selviytyivät tehtävästään helposti. Yleensä kaikkien vankien vaiennus hetkeksi ratkaisi tilanteen kaikkien eduksi, ja välillä pahimmat mielipuolet saivat vapaasti toteuttaa taiteeksi kutsumiaan ulinoita.

Eräänä päivänä hullujenhuoneen vartijat kuitenkin päättivät täydentää ajan myötä harvennutta joukkoaan. Joukon vahvistukseksi otettiin vankien keskuudesta eräs anonyymiydestaan vapaaehtoisesti luopunut Halpaburger-lempinimeä käyttävä herra. Koska hän oli vartijana vielä täysi keltanokka, tunsi hän alemmuutta toisiin vartijoihin ja halusi tietysti nopeasti lunastaa paikkansa oikeitten vartijoiden jengissä. Niinpä hän päätti todistaa, että hänenkin pallikarvansa kasvavat jo.

Ensinnäkään ei tietenkään voinut jatkaa edellisten vartijoiden rennon passiivista linjaa. Eihän kannuksiaan voi ansaita, ellei näytä olevansa kova jätkä. Niinpä Halpaburger keksikin vallankumouksellisen idean: vaiennetaan kaikki vangit, ja annetaan sitten joillekin vankiselleille ja joillekin kokonaisille tunneleille poikkeusluvat metelöintiin. Sitä ei Halpaburger kuitenkaan ilmeisesti tajunnut, ettei hän millään voinut kaikkien tunneleiden osalta tietää, millaisia metelöijiä ne kätkivät sisäänsä.

Niinpä satunnainen ulina jatkui vaiennuksenkin aikana, mutta toisaalta moni syytön tuli vaiennetuksi. Käytäntöä ei voinut luonnehtia muuta kuin epäreiluksi (varsinkaan, kun pahimmat rääväsuut olivat keksineet, että he ilmastointikanavan avulla saattoivat huudella useammankin tunnelin kautta kiertäen näin vaiennuksen). Halpaburger oli myös ammattitaidoton tunnelien sulkija. Hän ei tuntenut hullujenhuoneen arkkitehtuuria ja teknologiaa, joten hänen toimintansa oli kaikin puolin tehotonta.

Eipä siis ihme, että vankien keskuudesta alettiin pian huudella Halpaburgerille (vartijoiden kutsumanimet olivat vankien tiedossa, vaikkeivat vartijat tunteneet vankeja) ilkeämielisiä röyhkeyksiä. Kyseessä ei ollut harmiton naljailu, vaan avoin viha, mikä kertoo vangin ja häntä valvovan tahon välisen yhteisymmärryksen täydellisestä puuttumisesta. Kun muut vartijat olivat aiemmin saavuttaneet vankien luottamuksen ja tavallisesti viha kohdistui heihin yleensä vain kollektiivisena ryhmänä, oli Halpaburger epäonnistunut tehtävässään täydellisesti.

Tajuten tehneensä virheen hän yritti epätoivoisesti lyödä asiaa leikiksi huonolla menestyksellä. Hän myös itkeskeli epäonnistumistaan anonyymin prefektuurin muissa anonyymeissä instituutioissa, mutta sai niissäkin osakseen lähinnä ansaittuja haukkuja.

Halpaburgerin ainoa hyvä peliliike oli pyytää hullujenhuoneen vangeilta rakentavaa kritiikkiä. Sellaista hän saikin, mutta joko hän ei kuunnellut tai sitten ei ymmärtänyt, koska muutosta hänen toiminnassaan ei näkynyt. Ivallisia huomautuksia hän kyllä esitti auttajilleen. Hän ei koskaan myöntänyt yhtäkään virhettään - totesipa vain, että ilmeisesti hänen toimintansa oli ihan hyväksyttävää kun potkuja virasta ei kuulunut. Kun vangit näennäisesti olivat hänen asemansa kannalta vaaraton ryhmä, ei ollut mitään syytä kuunnella heidän mielipiteitään.

Kuka tahansa järkevä henkilö tietää, että oman työtehtävän punaiseen lankaan on ensin hyvä tutustua ihan rauhassa eikä heti syöksyä soitellen sotaan. Työnkuvaa on hyvä tarkastella niin tekniseltä kuin psykologiseltakin kannalta. Tekninen osaaminen varmistaa nopean ja tehokkaan toiminnan kun sitä tarvitaan, ja osoittaa sivustaseuraajillekin jämäkkyyttä ja ammattitaitoa. Psykologinen osaaminen on erityisesti hullujenhuoneella aivan korvaamaton kyky, sillä ellei ymmärrä mielipuolien sielunelämää edes auttavasti ja osaa olla joustava, ei ole mitään mahdollisuuksia pelata yhteen heidän kanssaan. Äkkipikainen virkaintoisuus ilman järkevää päämäärää ei johda mihinkään.

Halpaburgerin tarina, arvoisat kuulijani, on meille kaikille opetus siitä, miten on joko hiukan ajateltava ja katseltava ympärilleen, ennen kuin toimii, tai sitten laitettava hanskat naulaan. Se on myös opetus siitä, että hyväkin porukka tekee usein huonon valinnan, kun valinta tehdään vain sen perustella, kuka on "hyvä tyyppi". Halpaburgerin tapauksessa hänen sopivuuttaan työhön ei ollut harkittu vähääkään.

Toki hän oli siinä suhteessa hankalassa asemassa, että uusi vartija on aina helppo ottaa hampaisiin. Jos kuitenkaan oman ylpeyden ja itserakkauden verhoamana ei pysty näkemään ympärilleen ja tekee toistuvasti tyhmiä virheitä vaikka niistä jatkuvasti huomautetaan usealta eri taholta, on se jossakin määrin anteeksiantamatonta.

Tarinamme sankari tekee yhä töitään hullujenhuoneella ylpeänä itsestään ja tyytyväisenä siihen, että muka nauttii muiden vartijoiden varauksetonta luottamusta. Yleisestä mielipiteestä ja enemmistön hyvinvoinnista viis, kun oma asema on turvattu. Maailmassamme on paljon tällaisia pikku halpaburgereita; he kulkevat ympäriinsä ylpeinä nokka pystyssä ja ivallisia kommentteja laukoen, eivätkä välitä vähääkään muusta kuin itsestään.

Yhden kaltaisensa Halpaburger kuitenkin työssään kohtasi; vankien joukossa oli nimittäin yksi muita helvetisti äänekkäämpi ulisija, joka jatkuvasti älähteli ja mölähteli saastuttaen ajoittain koko hullujenhuoneen ilmapiirin, ja piti jopa päiväkirjaa ulinoistaan. Vankien joukossa hän oli samanlainen säälittävä mätämuna kuin Halpaburger vartijoiden joukossa. Ystäviä näistä kahdesta ei kuitenkaan koskaan tullut: kumpikin kun rakasti sodankäyntiä ja vihasi vastapuolta.




Tällä tarinalla ei ole mitään yhteyttä todellisuuteen eikä virtuaalitodellisuuteen. Kaikki mahdolliset yhtenevyydet ovat sattumanvaraisia, eikä niitä ole luotu tarinaan tarkoituksellisesti.