
Kun olin viikon muissa maisemissa, ja bloggasin flodet vasta jälkikäteen, tapahtui floden määrässä mielenkiintoinen ilmiö: se muuttui lopulta häviävän pieneksi riittäen viimeisinä päivinä enää yhteen merkintään per päivä. Tämä tarkoittaa väistämättä sitä, että bloggaamisellani on suora vaikutus floden määrään.
Kontrollointia ja valtaa rakastava flodekingi hykertelisi tässä vaiheessa tyytyväisenä, minä en niin valitettavasti tee. Luonnollista on, että trekkiblogi aiheuttaa aina jonkin verran blogiin pyrkivää tai blogia kommentoivaa metaflodea. Tätä ei voi pitää pelkästään pahana asiana, sillä flodehan kommentoi lähes kaikkea, miksei siis myös !kuvalaudan elämästä kertovaa, autistisen tihein aikavälein päivittyvää trekkiblogia. Kuitenkin siinä vaiheessa kun flode pysähtyy lähes kokonaan kun blogikin pysähtyy, on aika hiukan pohtia asioiden tolaa.
Mitäs jos bloggaisin aina joka viikon flodet vasta sunnuntaina? Tämä olisi mielenkiintoinen koe, sillä silloin blogi-intoilijat näkisivät flodensa blogissa vasta viikon lopuksi, eikä blogiin pääsy itsessään ehkä enää olisi niin hieno juttu. Saatan kokeilla tätä tulevaisuudessa.
Olen kovasti miettinyt, onko tähän blogiin pääsyssä jotakin hienoa, mutta en ihan oikeasti ymmärrä, mitä se voisi olla. Sekö, että toinen henkilö (minä) huomioi floderiraukkaa edes sen verran, että ottaa hänen teoksestaan screenshotin ja pistää nettiin? Sekö, että minä olen jonkinlainen auktoriteetti, joka erottelee paskan laadusta (ei pidä paikkaansa)? Sekö, että on jotenkin hienoa saada flodensa ikuistettua? Kanavalla floden näkee paljon useampi kuin tässä blogissa. Miksi siis jotkut anot vaikuttavat välillä floodaavan pelkkää blogia varten?
Blogin ja floden suhde on vaikeasti analysoitava asia. Floden määrän nouseminen silloin kun bloggaan ei toki tarkoita pelkästään sitä, että joku haluaa blogiin. Blogi toivottavasti nostaa flodeintoa muullakin tavoin, esimerkiksi flodeen liittyvillä asia-artikkeleilla ja yleisellä flodekulttuurin edustajien rohkaisulla. Näin ainakin soisin olevan; toivon että tämä blogi antaa flodelle edes jonkinlaista inspiraatiota. Ei sillä tavoin, että halutaan oma flode näkymään blogissa, vaan puhtaan flodeinnon ja ideoiden kannalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti